Decamerone on Giovanni Boccaccion (1313-1375) vuosina 1350-1353 kirjoittama novellikokoelma.
Kirja sisältää 100 novellia, jotka rakentuvat kehystarinan ympärille. Kolme miestä ja seitsemän naista pakenevat Italian Firenzestä pakoon mustaa surmaa. He oleskelevat maalla hylätyssä kartanossa ja ajansa kuluksi rupeavat kertomaan toisilleen tarinoita. He ovat paossa kahden viikon ajan, ja jokaisena arkipäivänä jokainen seurueen jäsen kertoo yhden tarinan. Joka päivälle valitaan kuningas tai kuningatar, joka saa määrätä tarinoiden aihepiirin. Joka päivä ennen tarinoita annetaan myös nopea kuvaus ja yhteenveto päivän tapahtumista, jolla pidetään kehystarinaa yllä.
Tarinoiden aihepiirit ovat seuraavat: esimerkkejä kohtalon voimasta, esimerkkejä ihmisten tahdonvoimasta, joka on auttanut heidät onnellisesti päämääräänsä, esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat älykkyydellään saavuttaneet haluamansa, esimerkkejä rakkaudesta, jolla on onneton loppu, esimerkkejä rakkaudesta, jolla on onnellinen loppu, esimerkkejä vastauksista, jotka ovat pelastaneet puhujan, esimerkkejä naisten tempuista, joita he ovat miehilleen tehneet, esimerkkejä kepposista, joita ihmiset yleensä tekevät toisilleen, esimerkkejä suurpiirteisyydestä tai jalomielisyydestä. Kahtena päivänä aihepiiri on vapaavalintainen. Tietyt aiheet tarinoissa toistuvat useasti: papiston pilkkaaminen heidän ahneudestaan ja tekopyhyydestään sekä vaarat ja seikkailut joita matkaavat kauppiaat ovat kohdanneet.
Boccaccion Decameronea pidetään varhaisrenessanssin kirjallisuuden aloittajana. Renessanssi oli aikakausi, joka merkitsi siirtymää keskiajasta uuteen aikaan. Renessanssin myötä jumalien ja jumaluuden sijaan keskityttiin ihmisiin ja heidän maanpäälliseen elämäänsä ja toimintaansa. Renessanssin tyylipiirteinä oli yksilön ihannointi, ihmisyyden korostaminen ja ihmiskuvan syvempi tarkastelu. Renessanssin myötä kirjallisuuden tehtäväksi alettiin ajatella myös viihdyttäminen, ja oma mielipide uskallettiin tuoda selvemmin esille.
Decameronessa renessanssin keskeisimmät tunnuspiirteet näkyvät selvästi. Kehystarinassa tarinoiden kertojina toimii kymmenen ihmistä, ja tarinat kertovat ihmisistä sekä heidän arjestaan. Ihmisyyden korostus näkyy myös Decameronen novellien aihepiireissä, sillä ne ovat ihmisen elämälle tyypillisiä. Kirjassa kuvataan myös inhimillisyydelle tyypillisiä heikkouksia, kuten valehtelu ahneus ja pettäminen, sekä vahvuuksia, kuten jalomielisyys, uhrautuvaisuus ja anteeksiantaminen. Renessanssille tyypillinen ajatus siitä, että kirjallisuuden tehtävä oli viihdyttäminen kulminoituu jo Decameronen kehystarinassa: ruttoa pakoon lähteneet nuoret viihdyttävät toisiaan tarinoillaan. Kirjailijan vapaus ilmaista mielipiteitään näkyy kirjassa esimerkiksi siinä, että ensimmäistä kertaa papistoa rohjettiin arvostella heidän kaksinaismoralismista.
Renessanssin syntyä on selitelty ns. mustan surman teorialla. Koska mustalta surmalta ei ollut yksikään turvassa riippumatta varallisuudesta, säädystä tai uskosta, aiheutti se kristillisen maailmankuvan säröilyn. Tämä teki mahdolliseksi humanismin kehityksen, joka korosti kiinnostusta ihmistä itseään sekä maanpällistä elämää kohtaan. Onkin kiinnostavaa, miten Decameronessa musta surma on teoksen merkittävä teema. Kirja voidaan melkein nähdä varhaisrenessanssin aikakautena pienoiskoossa: tapahtumapaikka on renessanssin syntysija Italian Firenzessä, tapahtuma-aika sijoittuu 1300 -luvulle mustan surman aikaan ja novellien tarinat kuvastavat renessanssille tyypillistä ihmisyyden korostamista.
Itse koin yllätyksenä, miten melkein 700 vuotta vanhan teoksen kymmenestä päähenkilöstä seitsemän oli naisia, ja miten kirjailija melkeimpä omistaa kirjansa kokonaan naisille. Koin kirjan myös hieman tylsäksi, mm. sen takia että kirjassa tunteet on kuvattu hyvin lakonisesti ja suoraviivaisesti, esimerkiksi: "hän oli suunniltaan vihasta" tai "hänen sydämmensä särkyi". Nykyihminen odottaa paljon vivahteikkaampaa tunnemaailman kuvaamista. En siis kokenut kirjaa kovin vakuuttavana enkä tunteita herättävänä. Kirjoitustapa oli ulkokohtainen, joka aiheutti sen, ettei kirjan henkilöihin pystynyt samaistumaan.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
maanantai 8. lokakuuta 2012
Anne Frankin päiväkirja
Luin Anne Frankin (1929-1945 päiväkirjan, joka kertoo toisen maailmansodan aikaan eläneen hollantilaisen juutalaistytön elämästä. Päiväkirja on yksi maailman luetuimmista, ja se on käännetty yli 60 eri kielelle, jonka seurauksena Anne Frank on yksi tunnetuimpia holokaustin uhreja. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1947.
Päiväkirjan päähenkilöitä ovat Anne Frank, hänen isä, äiti, sekä sisko, Herra Dussel sekä Herra ja Rouva Van Daan. Kaikki päähenkilöistä asuivat samassa piilopaikassa. Kirja alkaa siitä, kun Anne saa 13-vuotis syntymäpäivälahjakseen päiväkirjan. Tällöin hän ja hänen perheensä elivät suhteellisen vapaata elämää Hollannissa, vaikka he olivatkin juutalaisia, ja näin ollen vainojen kohteita.
Alkupuoliskolla Anne käy läpi pääosin kouluasioita sekä hänen suhteitaan muihin. Tällöin hän kirjoitteli kirjaansan melko epäsäännöllisesti. Tästä hieman ajassa eteenpäin hänen perheensä päättää mennä maan alle, ja tässä heitä auttavat Otto Frankin tuttavat. He lavastavat lähteneensä maasta, jotta Saksan armeija seuraisi väärää johtolankaa. Frankin perheelle sekä Van Daaneille järjestetään hyvä piilopaikka ja heille hankitaan ruokaa sekä muita välttämättömiä tarpeita.
Piilopaikkaan muutettua Anne ryhtyy kirjoittamaan enemmän. Ajan kuluessa Anne alkaa miettimään yhä syvällisempiä asioita, ja kirja hämmästyttääkin sillä, kuinka tarkasti niinkin nuori henkilö osaa kuvata tunteitaan. Vaikka heti piilopaikkaan muutettua Anne sekä muut kokevat jatkuvaa pelkoa, ilmenee se vahvemmin kirjan loppupuoliskolla, kun Annen tekstit käyvät yhä melankolisemmiksi.
Päiväkirja on ollut kiellettynä Yhdysvalloissa eri osavaltioissa vuosina 1983, 1985 ja 1987, syynä kirjan seksuaalisesti hyökkäävät tekstit. Anne Frankin päiväkirja on suosittu kirja luettavaksi pakollisesti kouluissa, ja se on paikoitellen koettu epäsopivaksi luettavaksi alaikäisille.
Omasta mielestäni kirja on yllättävän hyvin kirjoitettu, varsinkin kun ottaa huomioon kirjoittajan iän. Lisäksi kuolleen henkilön kirjoituksiin tuli suhtauduttua eri tavalla.
Päiväkirjan päähenkilöitä ovat Anne Frank, hänen isä, äiti, sekä sisko, Herra Dussel sekä Herra ja Rouva Van Daan. Kaikki päähenkilöistä asuivat samassa piilopaikassa. Kirja alkaa siitä, kun Anne saa 13-vuotis syntymäpäivälahjakseen päiväkirjan. Tällöin hän ja hänen perheensä elivät suhteellisen vapaata elämää Hollannissa, vaikka he olivatkin juutalaisia, ja näin ollen vainojen kohteita.
Alkupuoliskolla Anne käy läpi pääosin kouluasioita sekä hänen suhteitaan muihin. Tällöin hän kirjoitteli kirjaansan melko epäsäännöllisesti. Tästä hieman ajassa eteenpäin hänen perheensä päättää mennä maan alle, ja tässä heitä auttavat Otto Frankin tuttavat. He lavastavat lähteneensä maasta, jotta Saksan armeija seuraisi väärää johtolankaa. Frankin perheelle sekä Van Daaneille järjestetään hyvä piilopaikka ja heille hankitaan ruokaa sekä muita välttämättömiä tarpeita.
Piilopaikkaan muutettua Anne ryhtyy kirjoittamaan enemmän. Ajan kuluessa Anne alkaa miettimään yhä syvällisempiä asioita, ja kirja hämmästyttääkin sillä, kuinka tarkasti niinkin nuori henkilö osaa kuvata tunteitaan. Vaikka heti piilopaikkaan muutettua Anne sekä muut kokevat jatkuvaa pelkoa, ilmenee se vahvemmin kirjan loppupuoliskolla, kun Annen tekstit käyvät yhä melankolisemmiksi.
Päiväkirja on ollut kiellettynä Yhdysvalloissa eri osavaltioissa vuosina 1983, 1985 ja 1987, syynä kirjan seksuaalisesti hyökkäävät tekstit. Anne Frankin päiväkirja on suosittu kirja luettavaksi pakollisesti kouluissa, ja se on paikoitellen koettu epäsopivaksi luettavaksi alaikäisille.
Omasta mielestäni kirja on yllättävän hyvin kirjoitettu, varsinkin kun ottaa huomioon kirjoittajan iän. Lisäksi kuolleen henkilön kirjoituksiin tuli suhtauduttua eri tavalla.
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Sarjakuva-analyysi
Tenavat on yhdysvaltalaisen Charles M. Schulzin kirjoittama ja piirtämä. Tenavat olivat ja ovat edelleen hyvin menestyneitä ja suosittuja. Luin albumin Tenavat - Ystävien kesken, joka on Otavan kustantama. Se on julkaistu vuonna 2010.
Albumi on jaettu kymmeneen kappaleeseen, ja jokainen niistä käsittelee yhden henkilön seikkaluja, paitsi viimeinen, jossa esiintyy monia eri henkilöitä. Stripeissä toistuu samat teemat, esimerkiksi Jaska Jokunen pelaa baseballia tai on alakuloinen.
Sarjan päähenkilö on lapsi nimeltään Jaska Jokunen. Hän on ujo ja usein alakuloinen. Hän on melkein kalju ja tykkää pelata pesäpalloa. Salli on Jaskan pikkusisko, jota Jaksa usein auttaa läksyissä. Hänellä on rusetti hiuksissaan ja hänet usein liitetään kouluun ja opiskeluun. Eppu Peltonen on Tellun pikkuveli, joka usein imee peukaloaan ja halaa riepuaan. Hän odottaa Halloweeninä tulevaa "Suurta Kurpitsaa". Tellu on Epun kärttyisä isosisko, ja hän kuuluu Jaskan baseball joukkueeseen. Amadeus on poika, johon Tellu on ihastunut mutta Amadeus ei kuitenkaan pidä Tellusta. Amadeus soittaa lelupianoaan usein. Kaustinen on lintu, ja hän on Ressun paras ystävä. Vain Ressu ymmärtää Kaustisen puhetta. Ressu on koira, joka asuu koirankopissa Jaska Jokusen pihalla. Ressu usein kuvittelee asioita, esimerkiksi olevansa hävittäjälentäjä. Piparminttu-Pipsa on tyttö, joka pelaa baseballia. Hänellä on pisamia naamassaan ja hänen paras ystävä on Maisa. Maisa on silmälasipäinen tyttö ja Pipsan älykäs luokkatoveri.
Sarjan henkilöt seikkailevat erilaisissa ympäristöissä, muun muassa kodeissaan, koulussa, pihalla, hiekkalaatikolla ja kentällä. Sarjalle on tyypillistä, että muita kuin sarjassa vakituisesti esiintyviä henkilöitä ei piirretä eikä heillä ole puhekuplia. He kyllä puhuvat, mutta heidän sanomansa pitää päätellä itse. Aikuisia sarjassa ei esiinny lainkaan.
Sarjassa ystävyys on keskeisessä asemassa, vaikka kaikki eivätkään pidä toisistaan. Silti ystävyyttä yleisesti sarjassa arvostetaan ja siihen pyritään.
Tenavissa kuvat ovat melko selkeästi ja yskinkertaisesti piirrettyjä, ja puhekuplilla on iso rooli. Kuvat ovat aina piirretty sivulta katsottuna. Sarjakuvat ovat vanhoja, eikä tässä painoksessa ole lainkaan väritystä.
Tenavissa ei esiinny selostustekstejä, ja puhekuplat selittävät tarinaa pääosin. Voidaan siis sanoa, että teksti selittää kuvaa. Joskus tämä on toisinkin päin, ja joissain stripeissä tekstiä ei ole lainkaan.
Albumi on jaettu kymmeneen kappaleeseen, ja jokainen niistä käsittelee yhden henkilön seikkaluja, paitsi viimeinen, jossa esiintyy monia eri henkilöitä. Stripeissä toistuu samat teemat, esimerkiksi Jaska Jokunen pelaa baseballia tai on alakuloinen.
Sarjan päähenkilö on lapsi nimeltään Jaska Jokunen. Hän on ujo ja usein alakuloinen. Hän on melkein kalju ja tykkää pelata pesäpalloa. Salli on Jaskan pikkusisko, jota Jaksa usein auttaa läksyissä. Hänellä on rusetti hiuksissaan ja hänet usein liitetään kouluun ja opiskeluun. Eppu Peltonen on Tellun pikkuveli, joka usein imee peukaloaan ja halaa riepuaan. Hän odottaa Halloweeninä tulevaa "Suurta Kurpitsaa". Tellu on Epun kärttyisä isosisko, ja hän kuuluu Jaskan baseball joukkueeseen. Amadeus on poika, johon Tellu on ihastunut mutta Amadeus ei kuitenkaan pidä Tellusta. Amadeus soittaa lelupianoaan usein. Kaustinen on lintu, ja hän on Ressun paras ystävä. Vain Ressu ymmärtää Kaustisen puhetta. Ressu on koira, joka asuu koirankopissa Jaska Jokusen pihalla. Ressu usein kuvittelee asioita, esimerkiksi olevansa hävittäjälentäjä. Piparminttu-Pipsa on tyttö, joka pelaa baseballia. Hänellä on pisamia naamassaan ja hänen paras ystävä on Maisa. Maisa on silmälasipäinen tyttö ja Pipsan älykäs luokkatoveri.
Sarjan henkilöt seikkailevat erilaisissa ympäristöissä, muun muassa kodeissaan, koulussa, pihalla, hiekkalaatikolla ja kentällä. Sarjalle on tyypillistä, että muita kuin sarjassa vakituisesti esiintyviä henkilöitä ei piirretä eikä heillä ole puhekuplia. He kyllä puhuvat, mutta heidän sanomansa pitää päätellä itse. Aikuisia sarjassa ei esiinny lainkaan.
Sarjassa ystävyys on keskeisessä asemassa, vaikka kaikki eivätkään pidä toisistaan. Silti ystävyyttä yleisesti sarjassa arvostetaan ja siihen pyritään.
Tenavissa kuvat ovat melko selkeästi ja yskinkertaisesti piirrettyjä, ja puhekuplilla on iso rooli. Kuvat ovat aina piirretty sivulta katsottuna. Sarjakuvat ovat vanhoja, eikä tässä painoksessa ole lainkaan väritystä.
Tenavissa ei esiinny selostustekstejä, ja puhekuplat selittävät tarinaa pääosin. Voidaan siis sanoa, että teksti selittää kuvaa. Joskus tämä on toisinkin päin, ja joissain stripeissä tekstiä ei ole lainkaan.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)