Decamerone

Decamerone on Giovanni Boccaccion (1313-1375) vuosina 1350-1353 kirjoittama novellikokoelma.

Kirja sisältää 100 novellia, jotka rakentuvat kehystarinan ympärille. Kolme miestä ja seitsemän naista pakenevat Italian Firenzestä pakoon mustaa surmaa. He oleskelevat maalla hylätyssä kartanossa ja ajansa kuluksi rupeavat kertomaan toisilleen tarinoita. He ovat paossa kahden viikon ajan, ja jokaisena arkipäivänä jokainen seurueen jäsen kertoo yhden tarinan. Joka päivälle valitaan kuningas tai kuningatar, joka saa määrätä tarinoiden aihepiirin. Joka päivä ennen tarinoita annetaan myös nopea kuvaus ja yhteenveto päivän tapahtumista, jolla pidetään kehystarinaa yllä.

Tarinoiden aihepiirit ovat seuraavat: esimerkkejä kohtalon voimasta, esimerkkejä ihmisten tahdonvoimasta, joka on auttanut heidät onnellisesti päämääräänsä, esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat älykkyydellään saavuttaneet haluamansa, esimerkkejä rakkaudesta, jolla on onneton loppu, esimerkkejä rakkaudesta, jolla on onnellinen loppu, esimerkkejä vastauksista, jotka ovat pelastaneet puhujan, esimerkkejä naisten tempuista, joita he ovat miehilleen tehneet, esimerkkejä kepposista, joita ihmiset yleensä tekevät toisilleen, esimerkkejä suurpiirteisyydestä tai jalomielisyydestä. Kahtena päivänä aihepiiri on vapaavalintainen. Tietyt aiheet tarinoissa toistuvat useasti: papiston pilkkaaminen heidän ahneudestaan ja tekopyhyydestään sekä vaarat ja seikkailut joita matkaavat kauppiaat ovat kohdanneet.

Boccaccion Decameronea pidetään varhaisrenessanssin kirjallisuuden aloittajana. Renessanssi oli aikakausi, joka merkitsi siirtymää keskiajasta uuteen aikaan. Renessanssin myötä jumalien ja jumaluuden sijaan keskityttiin ihmisiin ja heidän maanpäälliseen elämäänsä ja toimintaansa. Renessanssin tyylipiirteinä oli yksilön ihannointi, ihmisyyden korostaminen ja ihmiskuvan syvempi tarkastelu. Renessanssin myötä kirjallisuuden tehtäväksi alettiin ajatella myös viihdyttäminen, ja oma mielipide uskallettiin tuoda selvemmin esille.

Decameronessa renessanssin keskeisimmät tunnuspiirteet näkyvät selvästi. Kehystarinassa tarinoiden kertojina toimii kymmenen ihmistä, ja tarinat kertovat ihmisistä sekä heidän arjestaan. Ihmisyyden korostus näkyy myös Decameronen novellien aihepiireissä, sillä ne ovat ihmisen elämälle tyypillisiä. Kirjassa kuvataan myös inhimillisyydelle tyypillisiä heikkouksia, kuten valehtelu ahneus ja pettäminen, sekä vahvuuksia, kuten jalomielisyys, uhrautuvaisuus ja anteeksiantaminen. Renessanssille tyypillinen ajatus siitä, että kirjallisuuden tehtävä oli viihdyttäminen kulminoituu jo Decameronen kehystarinassa: ruttoa pakoon lähteneet nuoret viihdyttävät toisiaan tarinoillaan. Kirjailijan vapaus ilmaista mielipiteitään näkyy kirjassa esimerkiksi siinä, että ensimmäistä kertaa papistoa rohjettiin arvostella heidän kaksinaismoralismista.

Renessanssin syntyä on selitelty ns. mustan surman teorialla. Koska mustalta surmalta ei ollut yksikään turvassa riippumatta varallisuudesta, säädystä tai uskosta, aiheutti se kristillisen maailmankuvan säröilyn. Tämä teki mahdolliseksi humanismin kehityksen, joka korosti kiinnostusta ihmistä itseään sekä maanpällistä elämää kohtaan. Onkin kiinnostavaa, miten Decameronessa musta surma on teoksen merkittävä teema. Kirja voidaan melkein nähdä varhaisrenessanssin aikakautena pienoiskoossa: tapahtumapaikka on renessanssin syntysija Italian Firenzessä, tapahtuma-aika sijoittuu 1300 -luvulle mustan surman aikaan ja novellien tarinat kuvastavat renessanssille tyypillistä ihmisyyden korostamista.

Itse koin yllätyksenä, miten melkein 700 vuotta vanhan teoksen kymmenestä päähenkilöstä seitsemän oli naisia, ja miten kirjailija melkeimpä omistaa kirjansa kokonaan naisille. Koin kirjan myös hieman tylsäksi, mm. sen takia että kirjassa tunteet on kuvattu hyvin lakonisesti ja suoraviivaisesti, esimerkiksi: "hän oli suunniltaan vihasta" tai "hänen sydämmensä särkyi". Nykyihminen odottaa paljon vivahteikkaampaa tunnemaailman kuvaamista. En siis kokenut kirjaa kovin vakuuttavana enkä tunteita herättävänä. Kirjoitustapa oli ulkokohtainen, joka aiheutti sen, ettei kirjan henkilöihin pystynyt samaistumaan.